Ruoveden maisemien lisäksi taiteilijoita viehätti Sääksmäen pitäjän heleä hämäläinen kulttuurimaisema ja ikivanha viljelys. Sen taiteilijasiirtokunnan perustajina pidetään Emil Wikströmiä ja Akseli Gallen-Kallelaa, jotka työskentelivät siellä 1880-luvulla ystävystyttyään Pariisissa. Kevättalvella 1894 Gallen-Kallela asui perheensä kanssa Sääksmäellä, jossa hän työskenteli symbolististen maalaustensa Ad Astran, Symposionin ja Conceptio Artiksenparissa. Ateljeekotinsa Kalelan paikan hän kuitenkin löysi Ruovedeltä.

Emil Wikströmistä tuli Sääksmäen vakituinen asukas. Vanajaveden rannalta Visavuoresta hän löysi mieleisensä paikan, jonne rakensi ateljeen 1894. Se tuhoutui tulipalossa jo kahden vuoden kuluttua, mukanaan Säätytalon friisin kipsiluonnokset, mutta pian samalle paikalle kohosi uusi ateljee- ja asuinrakennus. Wikströmin perhe asui Sääksmäen Visavuoressa yhtäjaksoisesti 1902–1918. Sen jälkeen siellä vietettiin lähinnä kesiä.

Wikströmin varhaistuotanto oli voimakkaan realistista mutta ulottui myös naisen ja lapsen sulokkaaseen kuvaamiseen. 1800–1900-lukujen vaihteessa hän veisti kansalliset monumentaaliteokset Säätytalon friisin ja Lönnrotin patsaan. Wikströmin omien sanojen mukaan Säätytalon friisi esittää ”Suomen kansan kehitystä työn ja taistelun kautta ensimmäisille valtiopäivilleen vuonna 1809”. Tampereella Wikströmin monumentti on Näsikallion suihkukaivo vuodelta 1913.

Monumentaaliveistoksia tehdessä tarvittiin apulaisia. Wikströmillä olikin Visavuoressa opissa useita kuvanveistäjiä: oman pitäjän pojat Aukusti Veuro ja Evert Porila ja alkujaan jalasjärveläinen Elias Ilkka, joka avioitui Sääksmäellä Voipaalan kartanon tyttären Helvin kanssa.

Emil Wikström, Ensi askeleet, 1941. Tampereen kaupungin kokoelma. Veistoksen malleina ovat olleet Wikströmin tytär Mielikki Ivalo ja hänen poikansa Veikko.

Emil Wikström, Näsikallion suihkukaivo, 1913. Kuva: Antti Sompinmäki.