Kun kirjoittaa hakukoneeseen kuvahaun sanaksi Teletappimaa, todennäköisesti yllättyy. Suurin osa kuvista ei esitä BBC:n lastenohjelman ympäristöä vaan amerikkalaisen Nancy Holtin (1938–2014) vuosina 1997– 1998 valmistunutta ympäristötaideteosta Yltä ja alta, joka sijaitsee Pinsiössä. Valtava teos on kokonainen maailmankuva, johon taiteilijaa ovat inspiroineet esihistorialliset maisemateokset. Sen sisällä ja päällä voi juosta ja kiipeillä ja katsoa taivasta tunnelien risteyskohdan aukosta. – Niin, ja televisiosarjan Teletappimaa on nykyään veden peitossa, koska omistaja kyllästyi maatilansa toimintaa häiritseviin turisteihin.

Lempäälän Harakkalasta lasten liikennepuiston vierestä patsasbongari löytää puolestaan Seitsemän kääpiötä. Kalevi Kankaalan vuonna 1984 valmistuneita betoniveistoksia aika on koetellut, ketä enemmän, ketä vähemmän. Hupaisa kohtaaminen Lempäälän kääpiöt yhtä kaikki ovat.