Kesällä 1818 Pirkanmaalla vaelsi keisari Aleksanteri I:n hovi- ja kabinettimaalari Carl von Kügelgen, joka kuvasi idyllistä kulttuurimaisemaa eteläisessä Suomessa. Pirkanmaalla Kügelgen työskenteli Pälkäneellä, Kangasalla, Hämeenkyrössä sekä Tampereella ja sen ympäristössä Vaikutelmiaan hän luonnehti myös sanoin, jotka tuovat mieleen sillanpääläisen maiseman: ”Tampereen ja Kyröskosken välinen seutu on erityisen rikas maalauksellisista näkymistä, joiden luonne ei suuresti vaihtele. Useimpia tämän maan seuduista voidaan pitää saman teeman muunnelmina. Tässä esitetylle teemalle on luonteenomaista, aina pohjoisen karumpaa kasvuperää myöten, sama suloinen vetovoima kuin Italian kukoistaville niityille. Kuumina kesäpäivinä ovat maat ja etäisyydet noiden maagisten tuoksujen kyllästämät, joita matkakertomuksissa on tapana kuvailla vain etelän taivaan alla.”

Ensimmäinen suomalainen taiteilija, joka teki graafisen sarjan Suomen maisemista, oli Pehr Adolf Kruskopf. Siinä Pirkanmaata edustavat Tampere ja Nokianvirran Emäkosken näkymä. Kruskopf hallitsi litografian tekniikan ja piirsi itse aiheensa mallikuvan pohjalta kiveen. Yleensä sen teki kivipaino. Idyllinen kesäinen kulttuurimaisema vallitsi myös Kruskopfin sarjassa, jossa Nokianvirta ympäristöineen vaikuttaa villiltä erämaalta.

Zachris Topelius julkaisi vuosina 1845–1854 teoksen Suomi kuvina (Finland framställdt i teckningar), johon Pirkanmaan maisemia kuvasivat useat taiteilijat. Laaja teos esitteli luontoa, kulttuurimaisemaa, menneisyyden muistomerkkejä, kaupunkeja, teollisuuslaitoksia, maantietoa, historiaa ja taruja. Porvarillis-isänmaallinen luonnontunne heijasti käsitystä yhteisestä kulttuurista ja omasta maasta. Yksi teoksen taiteilijoita oli luontomaalarina tunnettu Magnus von Wright, joka piirsi Kauniaisten ja Kuljun tienoita nykyisen Nokian alueella.

Näköala Kauniaisista –kuvaan liittyi teksti:

”Kauniainen on Karkussa seudun kauneimman vesireitin vierellä ja tekee oikeutta nimelleen. Ystävällisen kutsuva maalaismainen penkki on koivunrunkojen lomassa; järvenselkä saarineen, osa Kulovettä lahtineen ja salmineen; melko lähellä Kulovettä ottaa vastaan Ikaalisten järvien vedet Siuron kosken kautta. Koko seutu on leppeän miellyttävää, vehreys pehmeämpää, vesi kirkkaampaa kuin muualla.

Joskus kuuluu järvestä soinnukas kellon helähdys. Tarina kertoo, että sinne on hautautunut hopeakello, joka muinoin kuului Karkun kirkolle. Vihollisen ryöstettyä kirkon jonkin muinaisen sodan aikana kello piti vietämän järven yli veneellä, mutta se kävikin yhtäkkiä niin painavaksi, että upposi murtuneen veneen pohjan läpi järveen. Sen mukana painuivat ryöstäjätkin syvyyteen, josta aarteenetsijät yhä vieläkin turhaan hakevat kelloa. Järven toisella puolella näkyvät aiemmin kuvatun Pirunvuoren ääriviivat: palanen pakanallista uhmaa keskellä kristillistä idylliä.

Seutu ei muuten ole yksinäistä. Selillä välkähtelee moni valkopurje, ja sunnuntaisin on vilskettä, kun järvellä kulkevat suuret 8–14 airoparin kirkkoveneet, joihin mahtuu 50 henkeä ja jotka paluumatkan kilpasoutua varten on sivelty pinnalta raa’alla munalla, jotta ne olisivat mahdollisimman liukkaita vedessä. Läheisyydessä on saha, jonka lankut viedään Poriin.”

Magnus von Wright laati luonnoksia myös naapurikartanosta Kuljusta, josta hän vuonna 1849 maalasi Ateneumin kokoelmiin kuuluvan teoksen. Magnus von Wrightin tuotannossa on useita muitakin kartanomuotokuvia.

Carl von Kügelgen, Maisema Tampereen tienoilta. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis.

Pehr Adolf Kruskopf, Wik och Nokiafors. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis.

Magnus von Wright, Näkymä Kauniaisten kartanolta, 1847. Antellin kokoelma, Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Tero Suvilammi.

Magnus von Wright, Kuljun kartano. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Karjalainen.